|
|
|
|
25Manna matkakertomusTämä sivu on arkistoitu! Selaa arkistoa.
25Mannan matkakertomus
14.10.2010 - 25Manna suunnistettiin lauantaina 9.10. Löt, Vallentuunassa n. 50 km Tukholman pohjoispuolella. Sää kisapaikalla oli komea ja aurinkoinen, lämpötilan noustessa parhaimmillaan lähes +15 asteeseen. Kisaveikot osallistui viestiin joukkueella, jossa oli 16 seuran omaa suunnistajaa ja 9 ulkopuolista vahvistusta.
Aloitusosuudelle starttasi Erno, jolle jäi kesän Jukolan avausosuuden lopun pummista sen verran hampaankoloon, että nyt hän halusi revanssin sille. Hyvinhän Erno suunnistikin ilman suurempia hakuja ja sijoitus oli vaihdossa 106.
Toiselle osuudelle lähti ensimmäinen vahvistus eli IF Brahen Fredric Portin. Tämä nuori mies pistelikin metsässä tossua toisen eteen sellaista vauhtia, että joukkueen sijaluku oli vaihdossa 43 ja takana olivat niin MU, LS-37 kuin Rastivarsatkin. Ja juuri edellisenä joukkueena oli vaihtanut yksi viestin suursuosi-keista Kalevan Rasti.
Kolmas osuus oli ensimmäinen neljän suunnistajan "ryhmäosuus" ja samalla ainoastaan naisille sallittu osuus. Kisaveikoilta metsään lähtivät Anniina, Orientin vahvistukset Susanna ja Vilma sekä Oriveden Ponnistuksen Suvi Pajunen. Naiset juoksivatkin omien kykyjensä mukaisesti ilman suurempia virheitä. Alhainen lähtöpaikka teki sen, että kärkeen povattuja joukkueita meni jonkin verran ohi, mutta sijoitus oli osuuden jälkeen komea 133.
Neljäs oli viestin lyhyin osuus, n. 2,3 km ja samalla suunnistuksellisesti helpoin osuus. Joukkue asetti sille osuudelle Henrin, Orientin vahvistuksen Nupun, Riihimäen Suunnistajien Anja Mäkelän ja Hollolassa asuvan Järvisen Timon. Tämä kvartetti suoriutuikin tehtävästään mainiosti osuusaikojen ollessa reilun 5 min sisällä toisistaan. Tässä vaiheessa joukkueen ensimmäisen viestinviejän ja viimeisen eroa oli n. 25 min ja sijaluku vaihdossa oli 126.
Viidettä osuutta veikattiin ennen viestiä yhdeksi vaikeimmista osuuksista vaikkei mittaa ollutkaan kuin reilut 5,5 km. Kisaveikoilta osuudelle lähtivät Antti, Orientin Marcus von Schoultz, Perttu ja IF Brahen Daniel Stenlund. Osuuden muut viestiviejät kertoivat kaiken menneen pieniä koukkuja lukuunottamatta hyvin, mutta Antsa sanoi pyörineensä viitosrastin läheisyydessä kuin sirkusnorsu ennenkuin rasti löytyi. Silti joukkueen jäsenten ero ykkösen ja viimeisen välillä kaventui 10 minuuttiin Danielin erinomaisen suunnistuksen ansiosta. Tällä osuudella onnistui mainiosti joukkueen jäsenten metsään lähdön järjestely. Joukkueen vaihtosija oli 79.
Kuutososuudelle lähtivät Lasse, Osmo, Leksa ja Markus. Aiemmilta viestiviejiltä saatujen tietojen perusteella suunniteltiin etukäteistaktiikaksi varman päälle ottamista, jottei suurempia virheitä tulisi. Mutta niinhän siinä kävi, että pienpiirteisessä maastossa tuli muille, paitsi Markukselle, pummeja, Osmolle ja Leksalle yksi oikein suurikin. Sijaluku putosi näiden harhailujen jälkeen niin, että se oli vaihdossa sama kuin lähtönumero eli 175.
Pian kuutososuuden jälkeen tulostaulua katsomassa käyneet sanoivat, että joukkue on laitettu hylättyjen listalle. Leksa lähti tiedustelemaan asiaa itkumuurilta (tai oikeammin teltasta) ja tietokeneelta asiaa tutkittaessa kävi selväksi, että kaikkien joukkueen jäsenten siihenastiset suoritukset olivat hyväksyttyjä ja näin saatiin huokaista helpotuksesta. Tulostaululle oli jostain syystä laitettu jotakin ihan väärää tietoa.
Viesti kuitenkin jatkui ja seiskaosuudelle, joka oli viimeinen neljän suunnistajan ryhmäosuus, lähtivät Welkku, Mika, Mikko ja Juha-Matti. Myös tälle osuudelle oli onnistuttu laittamaan tasaväkiset suunnistajat, sillä ryhmän jäsenten osuusajat olivat alle 5 min sisällä toisistaan eikä kukaan tehnyt suurempia hakuja maastossa. Joukkueen sijoitus nousi tämän osuuden jälkeen sijalle 160.
Osuus 23 oli viestin toiseksi lyhyin ja tarkoitettu joko nuoremmille tai hieman varttuneemmille suunnistajille. Kisaveikot asetti tälle osuudelle Handen, joka oli hyvin toipunut viimeisillä seuran "iltarasteilla" sattuneesta pienestä revähdyksestä vatsalihaksessa ja hoitikin osuuden mallikkaasti rutiinilla nostaen sijoista muutamalla pykälällä sijalle 156.
Toiseksi viimeinen osuus oli taas vain naisille tarkoitettu osuus ja Kisaveikoilta sen osuuden hoiti koko kesän hyvin iltarasteilla suunnistanut Kira. Seurateltalla tehtyjen osuusajan arvailujen suhteen näytti Kira arvailijoille ne kuuluisat närhen ..... ja suoriutui osuudestaan lähes 9 minuuttia arvioita nopeammin. Sijaluku jatkoi nousuaan ja oli nyt 149.
Ankkuriosuus oli viestin pisin, pituudeltaan 8 km. Taisi olla ensimmäinen kerta Kisaveikkojen mannahistoriassa kun ankkuriosuuden viestiviejä pääsi metsään ennen yhteislähtöä. Ja tällä kertaa myös pois ennen sitä. Ankkuriksi oli laitettu todellinen lynx eli Esa. Varmalla rutiinisuorituksella Esa selvisikin osuudestaan komeasti ja lopullinen sijaluku 155 oli 20 pykälää parempi kuin viimevuonna ja hieno 364 viestiin ilmoittautuneen ja 287 viestin hyväksytysti maaliin suoriutuneen joukkueen joukossa.
Loppumatka sujuikin leppoisassa ja hyvässä hengessä onnistuneen ja hyväksytyn suorituksen jälkeen. Samalla jo suunniteltiin ensi vuoden 25Mannamatkaa. Ja erityisesti nyt ollut järjestely eli meno Turusta ja paluu Helsinkiin, sai paljon kiitosta joukkueen jäsenten suista.
|
|
|
|
Kärkölän Kisa-Veikot ry
Pappilantie 2, 16610 Kärkölä
puh. 0500-435985
|